Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Äijän näkökulmasta kerrottuna :)

 

Oli melko kiva syksyinen ilma ulkona. Mamma oli aiemmin päivällä käynyt jossain ilman minua. Mukaansa hän otti tuolloin punaisen sankon, jonne laittoi joitain ihmeellisiä tavaroita; narunpätkää, pesusienen ja sen sellaista. Hengailtiin kotona pari tuntia, kunnes mamma laittoi minulle valjaat päälleni. Ihmettelin että mitäs nyt tapahtuu, yleensä kun jos lähdemme jonnekin niin ei minulle mitään valjaita pueta. Ajattelin, että nyt tapahtuu varmaan jotain jännää. Parina aikasempana päivänä mamma oli muuten "haistattanut" minulla jotain punaista ainetta. Se oli vähän jännän hajuista.. Mutta se siitä.

Noh, hyppäsin peltilehmän sisuksiin ja sitten lähdettiin liikkeelle. Kun pysähdyttiin, mamma jätti minut takapenkille vähäksi aikaa ja näin kun hän kävi metsässä kävelemässä pienen mutkan. Ulos päästyäni kirsuni haistoi ihanat metsän tuoksut, jee ihanaa! Pääsen metsälenkille! Mamma kytki minut kiinni valjaisiin ja ohjasi minut metsään. Tässä metsässä en ollut aiemmin käynytkään ja ajattelin, ettei tämä mikään tavallinen metsälenkki taida ollakaan. Yhtäkkiä hajureseptorini haistoi jotain ihmeellistä, todella voimakasta. Käveltiin kuitenkin muutama metri ja löysin edestäni ison punaisen läntin. Haistelin sitä hieman ja yhtäkkiä minut valtasi kamala pelon tunne! Mikä tuo läntti tuossa on? Haisee todella pelottavalle. Häntäni meni jalkojeni väliin ja peräännyin. Katsoin mammaa, että lähdetään pois täältä. Tämä ei ole yhtään kivaa! Tuolla metsässä on jotain pelottavaa, minä haistan sen!

Mamma seisoi vain tyynen rauhallisena läntin juuressa ja sai houkuteltua minut haistelemaan sitä uudestaan. Hän kehoitti minua etsimään.. jotain. Ohitin sen ison läntin ja etenin muutaman askeleen erittäin varovasti. Mamma oli takanani, halusin hänet viereeni koska minua pelotti ihan oikeasti! Joten pysähdyin ja katsoin mammaa. Hän yritti saada minua kulkemaan eteenpäin, vissiinkin seuraamaan sen punaisen läntin hajuja metsään päin. Kyllä minä haistoinkin sen, mutta se haisi liian voimakkaalle. Sain mamman kulkemaan vierelläni, välillä otin takapakkia kun en ollut varma seuraako tästä mitään hyvää. Mutta kun mamma oli vierelläni, niin tiesin ettei minulle mitään pahaa voi tapahtua. Rauhoituin hieman ja etenin taas muutaman metrin maata haistellen.

Yhtäkkiä nenääni tulvahti tuttu tuoksu! Tuolla edempänä on jotain hyvää! Höristin korviani ja tallustin reippaasti eteenpäin, mamma "hiihti" perässäni. Siinä se oli! Rakas ihana possunkorva! Se oli uponnut maan sisään, pieni korvanpala pilkotti vain sieltä maan uumenista. Revin sen kuola suupielistä valuen suuhuni ja voi sitä riemua ja iloa! Lemppariani, possunkorvaaaaaa!!!!! Mitenhän se oli tuonne maan alle joutunut.. Mamma kehui minua paljon kaivaessani korvan maasta. Possunkorva oli masussani "parissa sekunnissa" ja ajattelin ettei tämä mikään hukkareissu ainakaan ollut. Haistelin vielä hieman sitä isoa länttiä varovasti ja lähdettiin takaisin kotiin..

Sen verran jännittävä reissu kuitenkin oli loppujen lopuksi, että kotisohvalle päästyäni vedin piiiitkät päiväunet!

 

Eräänä päivänä huomasin, kun mamma lähti taas niiden outojen tavaroidensa kanssa kotoa. Hän palasi kotiin jonkun ajan päästä. Mietin, että mitähän se nyt taas touhuaa..

Oltiin kotona iltaan asti ja kerkesin jo unohtaa mamman pikareissun "siellä jossain". Mamma kiikutti eteisestä valjaani ja puki ne päälleni. Ajattelin, että nyt tapahtuu taas jotain jännää! Päästiin peltilehmän sisuksiin ja eikun menoksi! Ei ajeltu kovin kauaa, kun pysähdyttiin. Oltiin jossain metsän laidalla.. Minä tosin jäin autoon taas vähäksi aikaa, kun mamma kävi kävelemässä mutkan metsässä. Ihmettelin että mitäs tämä nyt on, mikä on niin salaista ettei minua voi mukaan ottaa. Noh, pääsin itsekin ulos lopulta.

Lähellä olevan kosken kohinat kantautuivat korviini ja linnut lentelivät reippaina metsän siimeksessä. Olin kytkettynä kiinni valjaisiin, kun lähdettiin kävelemään metsään. Ylitettiin ojia, isoja kiviä ja kantoja, kunnes eteemme aukesi jonkinlainen kostea rämeikkö. Kuljin mamman vierellä, koska paikka oli taas uusi, enkä tiennyt minne mennä. Mamma ohjasi minut yhden keloittuneen puun juureen, johon myös tämä suorämeikkö päättyi. Mamma näytti minulle maata, haistelin sitä ja siinä tuoksui taas se sama mömmö mitä viimeksikin mutta paljon lievempänä. Eikä se ollut yhtään pelottavan hajuinen enää.

Kuulin mamman sanovan "etsi", tiesin lähteä etsimään jotain (kotona mamma on tehnyt minulle "etsi-harjoituksia" todella monta kertaa). Mielessäni pyöri possunkorvat, rapeat pekonisiivut, makkaranpalaset.. naammm.... Nämä herkut hävisi mielestäni kyllä melko heti, kun lähdin hiljalleen seuraamaan tätä jälkeä. Keskityin tähän hajuun ja se oli mielenkiintoista.. Nyt uskalsin kulkea jopa mamman edellä, tiesin että hän tulee perässäni. Pysähdyin välillä haistelemaan ilmaa, mutta tämä outo haju kiinnosti minua sen verran, että lähdin taas etenemään kuono kiinni maassa. Haistelin kaikki risut ja männynkävyt kulkiessani eteenpäin tarkasti ja varovasti, kunnes pysähdyin ja haistoin maan uumenista jotain erittäin herkullista. Pekonia! Ei ole totta, täydellistä ja ihanaa! Hotkin pekonit nieluuni nanosekunnissa ja mamma hyvitteli ja kehui minua todella paljon.

Minut valtasi onnistumisen tunne jollain tapaa, ja oli ihana huomata, että mammakin oli minusta ylpeä ja todella iloisella mielellä löytäessäni pekoninpalat! Lähdettiin takaisin peltilehmän luokse, minulla oli tosi hyvä mieli. Tämä reissu oli todella mukava ja oli todella kivaa kun mammakin nautti täysillä reissustamme! Innolla odottelen mitä hän minun "päänmenoksi" seuraavaksi keksii.. toivottavasti yhtä jännää ja mukavaa kuin tämä!

©2018 Rhodesian Ridgebacks Tarujen Ugumu & Tarujen Agent - suntuubi.com